Yläpölyillä tarkoitetaan lähtökohtaisesti yli 180cm korkeudella oleville pinnoille kertyvää pölyä. Toimistotiloissa se tarkoittaa useimmiten korkeiden kaappien päällisiä, putkia, valaisimia, ulokkeita sekä iv- venttiileitä ja laitteita. Yläpölyjen säännöllinen imurointi on ensimmäinen ja kustannustehokkain toimenpide hyvään sisäilman laatuun. Käytämme yläpölyjen imurointiin H-luokan imureita, joilla varmistetaan hyvä suodattuminen sekä vältetään pölyn putoaminen yläpinnoilta työtasoille ja lattialle. Korkeissa teollisuus- ja tehdastiloissa yläpölyjä voidaan imuroida nostimen avulla sekä myös erikoisimurilla, joilla päästään tehokkaasti 8 metrin korkeuteen ilman nostimia. Parhaaseen puhtauslaatuun päästään kuitenkin nostimella, kun työskennellään lähellä puhdistettavaa pintaa. Tyypillisin nostin valinta on saksilavanostin, tosin myös nivelpuominostinta on käytetty ahtaammissa koloissa. Korkealle ylettyvä erikoisimuri on hyvä apukeino säännölliseen imurointiin. Kokemusta yläpölyjen imuroinnista meillä löytyy hyvin monenlaisesta tilasta ja uskaltaisimme sanoa, että lähes kaiken tyyppisiä tiloja ollaan päästy puhdistamaan.
Desinfioimme ammattitaidolla muun muassa puhdastiloja, elintarviketiloja sekä muita toimitiloja. Pintojen desinfiointi vaaditaan usein joko vahingon jälkeen tai mahdollisten virustautien leviämisen ehkäisemiseksi. Reagoimme nopeasti ja muodostamme tarpeita vastaavan palvelukokonaisuuden ja näin takaamme turvallisen toimitilojen käyttöönoton. Desinfioinnin yhteydessä voimme monipuolisilla hajunpoistomenetelmillä poistaa muun muassa tupakan, savun ja virtsan hajut tehokkaasti. Hajunpoistot voidaan tehdä kemiallisesti tai otsonoinnilla.
Laaja kokemus työmenetelmistä ja eri materiaaleista, niille sopivista pesuaineista, vahoista/hoitoaineista. Erikoispuhdistukset ovat tärkeä osa materiaalien käyttöikää. Oikeanlaisella ammattilaisen tekemällä pintojen huololla tilat pysyvät puhtaana ja pitkä-ikäisinä. Katsomme vaihtoehtoisia työmenetelmiä, konsultoimme ja annamme aina kustannustehokkaan ratkaisun asiakkaillemme. Koulutettu ja kokenut henkilökuntamme palvelee teitä myös satunnaisiin alan töihin.
Siivous- ja puhdistuspalvelua vaativissa paikoissa. Finn-Diiling Oy.n nostinkoulutettu henkilökunta hoitaa vaivatta vaativatkin korkeanpaikan työt niin sisä- kuin ulkotiloissa. Meiltä saat muun muassa yläpölyjen imuroinnit, painepesut ja sisäkattojen sekä ikkunoiden pesut ammattitaidolla. Yhteistyökumppanimme on pohjoismaiden suurin nostolava-autojen ja erikoisnostimien vuokraaja, jonka avulla löydämme tehokkaat ratkaisut kiinteistöön kuin kiinteistöön. Tarvittaessa hoidamme myös katuluvat.
Raikkaat ja puhtaat tekstiilit painehuuhtelulla ja höyrypesulla. Finn-Diiling Oy puhdistaa yrityksesi huonekalut kuten tuolit ja sohvat ammattitaidolla painehuuhtelulla ja höyrykoneella. Tämän lisäksi tahrat poistetaan käsin ja pohja sekä jalat pyyhitään kostella. Tuoleja, sohvia ja muuta pestävää pintaa ei tarvitse siirtää pesun ajaksi. Tekstiilipinta on materiaalista riippuen täysin kuiva jopa alle kahdessa tunnissa. Käytössämme on markkinoiden laajin mattojen ja verhoilujen pesuainevalikoima.
Mattojen pesuun käytämme tehokkaita ja monipuolisia menetelmiä kuten painehuuhtelu- ja höyrypesu, harjapesu tai vaahtopesu. Käytössämme on markkinoiden laajin pesuainevalikoima sekä tehokkaat koneet. Jopa vaativat materiaalit ja pH-herkät tuotteet, kuten villa, puhdistuu käsittelyssämme vahingoittumattomana. Me teemme myös kuivapesut sitä vaativille materiaaleille. Mattopesuun tarkoitetut koneet kulkevat kätevästi mukana, eikä mattoja tarvitsekaan siirtää erikseen pesun ajaksi. Illalla pestyt matot ovat jo aamulla kuivia! Mattojen pesun yhteydessä voidaan matto myös suojata, joka pidentää materiaalin käyttöikää sekä antaa sille likaa hylkivän pinnan. Suojatulta pinnalta myös lika irtoaa helposti, eikä pysyviä tahroja pääse syntymään!
Remonttisiivous sisältää laajan perussiivouksen sekä kaikkien pintojen pyyhinnän ja ilman puhdistuksen, jotta pöly ei jää hengitysilmaan eikä laskeudu pinnoille siivouksen jälkeen. Pölyjen pyyhintä kaikilta pinnoilta. Väliovien ja kahvojen pyyhintä. Katkaisijoiden pyyhintä. Peilien ja lasipintojen pesu. Sohvien ja tuolien imurointi. Liukukiskojen alakiskojen imurointi. Mattojen, lattian ja listojen imurointi. Lattian pesu/pyyhintä. Ilmanpuhdistus. Seinäpintojen pölymoppaus. IV-venttiilien puhdistus. Yläpölyt.
Teemme aina maksuttoman arviokäynnin. Kohteet voivat olla erittäin haastavia. Jokaisen tilanteen kohdalla arvioimme ja sovimme erikseen mitä työ sisältää. Tilaus voi käsittää pelkästään asunnon tyhjentämisen tai tyhjennyksen ja siivouksen. Raivaussiivous harvemmin on pieni työ, vaan usein on tarpeen arvioida tuholaistorjunnan, hajunpoiston, desinfioinnin tai otsonoinnin tarvetta. Tarvittaessa teemme yhteistyötä tuholaistorjujan, isännöitsijän ja palotarkastajan kanssa, ja informoimme työn etenemisestä.